TUNNISTA JA ENNAKOI AJAMISEN RISKEJÄ

Tervetuloa Nokian liikenneturvallisuuskeskukseen.

Nokian ajoharjoitteluradan nimi muuttui Nokian Liikenneturvallisuuskeskukseksi 30-vuotisjuhlan kunniaksi 2019. Nimi kertoo tämän päivän edistyksellisestä keskuksen toiminnasta.

Vaikeissa keliolosuhteissa liikenneriskit moninkertaistuvat. Nokian liikenneturvallisuuskeskus tarjoaa erinomaiset puitteet ja pitkän kokemuksen ajotaitojen sekä ajoturvallisuuden parantamiseen, käytännönläheisellä tavalla ja oikealla autolla aidossa ympäristössä.

Rataharjoittelun tärkeys korostuu etenkin ajokorttikoulutuksen yhteydessä, jotta uusi kuljettaja sisäistäisi ennakoivan turvallisuuden merkityksen mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Uusilla kuljettajilla on tilastollisesti suurempi todennäköisyys joutua onnettomuuteen, joten oikein toteutettu riskikoulutus on ratkaisevan tärkeää, ja voi säästää ihmishenkiä.

Liikenneturvallisuuskeskuksessa harjoittelu soveltuu ajokorttikoulutuksen lisäksi erinomaisesti myös yksityishenkilöille sekä yritysten ja yhteisöjen henkilöstölle esimerkiksi TYKY-päivän teemaksi. Keskuksessa voi harjoitella sekä henkilöautolla että moottoripyörällä.

Oikealla autolla ja erilaisilla mielenkiintoisilla havaintovälineillä kuljettaja saa oikeanlaisen tuntuman riskitilanteisiin sekä kokemuksellista ymmärrystä, jolloin teoriat muuttuvat käytännöksi. Tarjoamme turvallisen harjoitteluympäristön, jossa pääsee niin lähelle aitoa riskikokemusta kuin nykymetodeilla on mahdollista. Ajokorttikoulutuksen yhteydessä helpoiten pääset Liikenneturvallisuuskeskukseen pyytämällä sitä omalta autokoulultasi.

#pakkopäästäradalle

Trafo-projekti

Nokian liikenneturvallisuuskeskuksella on nuorten suunnittelema ainutlaatuinen Trafo-projekti, joka on uudenlaista liikennekasvatusta. Siinä lähdetään automatkalle pikkubussin kyydissä. Matkan aikana käydään onnettomuuspaikalla ja vieraillaan myös sairaalan ensiapuasemalla. Matkalla pohditaan liikenteen riskejä ja onnettomuuden seurauksia. Matka on noin tunnin virtuaalimatka ajomatka liikenteen riskeihin.

Ajankohtaista

Pohjola Autovakuutuksen etu

24.9.2019

Suoritettuasi liukkaankelin ajorataharjoittelun, olet oikeutettu jopa 20 % alennukseen henkilöauton kaskovakuutuksesta.

Lue lisää
Thumbnail [200x250]

Moottoripyörien käsittelyharjoitukset

24.9.2019

Täällä voi myös yksittäinen kuljettaja harjoitella moottoripyörän käsittelyä.

Lue lisää
Thumbnail [200x250]
Meistä sanottua
Autokouluja

Löydä listauksestamme itsellesi sopivin autokoulu Pirkanmaalta.

AVAA LISTA

Hallinto

Nokian ajoharjoitteluratasäätiön omistamalla ajoharjoitteluradalla on kurvailtu vuodesta 1989 lähtien. Säätiön omistavat Nokian, Tampereen, Ikaalisten, Sastamalan, Kangasalan ja Ylöjärven kaupungit sekä Pirkkalan, Lempäälän ja Hämeenkyrön kunnat, Suomen autokoululiitto, Tampereen alueen autokoulut ry, Autoliitto ry, Nokian Urheiluautoilijat ry ja Nokian Renkaat Oyj.

LUE LISÄÄ

Yhteystiedot

Nokian liikenneturvallisuuskeskus

Testiradantie 57
37130 Nokia

Ratamestari Matti Marttila

0500 631 841

ajoharjoittelu(at)nokianajoharjoittelurata.fi

Kotisivut yritykselle toteutti Geeky Panda